Pohjois-Suomen kruununtiloista suuri osa lunastettiin muodollisesti omaksi vasta 1800-luvun loppupuolella. Näin oli laita myös Kairalassa. Käytännössä kuitenkin talonpoika oli hoitanut tilaa kuin omaansa jo uudisasutuksen alusta lähtien. Kruunu kuitenkin harjoitti valvontaa tilojen katselmusten muodossa laatien niistä katselmuspöytäkirjat. Juurikaan huomautettavaa tai peräti moitittavaa 1700-luvun loppupuolen rakennusten ja viljelysten tilasta ei lukemistani pöytäkirjoista löytynyt.

Tallavaaran päätilalla, jota Matti Matinpoika viljeli oli vuoden 1775 katselmuspöytäkirjan mukaan alun toistakymmentä rakennusta. Vaaran rinteessä joelle päin katsoi iso 10-metrinen pirttipytinki. Vanha, Erkki-ukin rakentama pienehkö pirtti nyhjötti autiona hieman etäämmällä, Matin veljen ja Keskitalon isännän, Heikin maalla. Matin pihaa reunusti myös erillinen tuparakennus ja keittokota. Ylempänä vaaran rinteessä oleva navetta rehulatoineen oli lähes päärakennuksen pituinen. Likellä navettaa olivat talli ja lampola. Pihapiiriin kuuluivat myös tolppa-aitta lihojen säilytystä varten ja nurkkapatsaiden päällä oleva uusi vilja-aitta. Hieman kauempana pihapiiristä olivat paloherkät riihi ja sauna.

Lehmiä Matilla oli 14 ja siihen vielä vasikat ja hiehot päälle. Tietenkin talossa oli myös riski sonni. Vain Poikelan Matilla Sodankylän kirkolla oli yhtä enemmän eli 15 lypsävää lehmää. Lampaita määki Tallavaarassa parhaimmillaan parikymmentä ja tallista kuului kahden hevosen hirnahduksia. Se, oliko Tallavaarassa kanoja ja kukko, kissa ja koira, ei käy asiakirjoista ilmi.

Isolle kotieläinmäärälle piti olla runsaasti heinämaita. Jo Matin ukin jäljiltä niittyjen luettelo oli pitkä ja laaja-alainen: Alaniemi, Yliniemi, Yliuopajan perä, Perttusenniemi, Ollinsaari (luultavasti nykyinen Manolaissaari), Tuormusoja, Merkkiranta, Koivikko ja Jouttenenniemi. Tallavaaran tilaan kuuluivat vielä seuraavat luonnonniittyaleet: Petäjälahdensuu, Lamminlahti, Kentänojansivu, Kentänojansuu, Iso niitty, Palo ja Vaittauslammen ranta.  Samaisen katselmuskirjan mukaan Matti oli raivannut poikiensa kanssa seuraavat pellot: Kotipelto, Vanha vaarapelto, Huhtapelto, Törmätilkku, Ylipelto, Savipelto ja Salmipellot sekä Pikkuraivio ja Matin raivio, jotka olivat vielä kesken. Matin veljellä Heikillä oli omistuksessaan mm. Raiskanniemi, Raiskanlammen rannat, Kotiuopajanperä, Yliniemi, Kotiniemi, Perttusen korpi ja Heikinsaari.

Hyvin olivat leivänsyrjässä kiinni Kairavuopion uudisasukkaat. Kruununvoudin laatimassa selvityksessä vuodelta 1738 näet mainitaan Kairavuopiossa Tallavaaran Matin ja kahden muun talon yhteinen ohran ja rukiin kylvöala olleen 2,2 ha eli 4,5 tynnyrin verran (tynnyrinala 0,494 ha), siis 1,5 tynnyriä taloa kohden. Se oli enemmän kuin missään muualla Suur-Sodankylän alueella. Elonkorjuun ja puinnin jälkeen Matti kävi jauhamassa viljan Tuormusojan myllyssä. Paulaharjua lainaten: ”Parhaansa teki pahaisen jokirannan jauhaja, parhaansa myllyhaltijakin pitäen huolta, ettei myllyn tarvinnut jauhaa tyhjään. Au, vou, vou! se huuteli oven takana Kairalan ukolle.”