Teatterikärpänen puraisi minua 1990-luvun alussa ja menin mukaan vasta käyntiin polkaistun harrastajateatteri Niemen Näyttämön toimintaan. Ohjaajana toimi nuoriso-ohjaaja Pentti Rautiainen. Meitä oli kymmenkunta aktiivinäyttelijää ja olimme sitä mieltä, että komedia se on, joka parhaiten puree yleisöön. Ensimmäinen produktio oli 3-näytöksinen kansankomedia Remontti. Sen oli kirjoittanut Aili Linden. Itselläni oli melko vaatimaton rooli olla Hiiskoin talon vanhana ja vähän höperönäkin isäntänä. Pidin kuitenkin roolistani.

Maiju Lassilan Liika viisaassa olivat maalliset ja hengelliset asiat hauskasti törmäyskurssilla, johon vallesmanninkin häätyi puuttua. Itse olin tuona vallesmannina, ja mikäs oli ollessa, kun Rovaniemen teatterilta saatiin lainaksi rooliasutkin.

Inssi tulee -näytelmä menikin sitten plörinäksi, kun muutama katsoja päästi lapsukaisiaan näyttämölle. He tietenkin alkoivat leikkiä teatteria. Ei siinä auttanut ruveta lapsille komentelemaankaan, mutta kyllä siinä meidän aikuisnäyttelijöiden roolisuoritukset lässähtivät, eikä vähiten insinöörin, joka oli tullut taloon pitämään kokousta maanmittausasioissa. Tuo inssin rooli oli minulla, ja se taisikin jäädä viimeiseksi esiintymisekseni Niemen Näyttämöllä.

Kasalaisopiston kirjoittajapiiri, jossa en itse ollut mukana, työsti Suvantoon sijoittuvan Tanssikirves-näytelmän. Ajallisesti se sijoittui sodanjälkeiseen aikaan. Kun näytelmää päätettiin ryhtyä hiomaan esityskuntoon, syntyi kirjoittajien toimesta teatteriryhmä Tulikot. Minuakin siihen pyydettiin mukaan, enkä tietenkään voinut kieltäytyä. Roolihenkilöitä näytelmässä oli 12, joista kouluikäisiä oli kolme. Ikimuistettava ensi-ilta kaksine näytäntöineen oli Suvannon koululla.  Tulikoiden Tanssikirves-näytelmästä tuli menestys, ja se sai Posion Teatterihelinöissä 2010 huippuhyvät arvostelut.

Lapin alueradiossa pitkään työskennellyt Esko Ranta kirjoitti näytelmän Kaivaako oppinut ojaa? Se kertoo Pelkosenniemen keskikoulun perustamisen ympärillä käydystä kädenväännöstä 1950-luvun puolivälissä. Kysymys oli siitä, tarvitaanko Pelkosenniemellä keskikoulua ja jos sellainen kuntaan saadaan, niin mihin se voisi johtaa. Kunnan konkurssiinko? Tulisiko liian monesta "herroja" , jotka eivät enää välittäisi lannan luonnista ja kyntöhommista? Menettäisikö Kairalan Kajastus lahjakkaita urheilijanuorukaisiaan maailman turuille?

Kaiken eipäs-juupas -kohelluksen jälkeen Pelkosenniemi sai kuin saikin kunnallisen kokeilukeskikoulun. Näytelmän dramatisointiin saatiin arvokasta neuvontaa tunnetulta näyttelijältä Erkki Saarelalta. Ohjauksesta vastasi Merja Mettiäinen. Näyttelijöitä oli 12 ja muita esiintyjiä ja avustajia 5. Itse olin kansakouluni aikaisen opettajan Vili Sorvalin epäkiitollisessa roolissa jankkaamassa keskikoulua vastaan, mitä Sorvalin tuntien kyllä ihmettelin kaiken aikaa. Olin toisessakin eli jätkän roolissa. Siinä sain sentään puolustaa yhdessä repliikissä koulutuksen merkitystä.

Kaikkine erikoisuuksineen Esko Rannan näytelmä oli moniulotteinen ja vivahteikas vaatien lukuisia harjoitustunteja. Ainakin meidän näyttelijöiden mielestä onnistuimme hyvin. Myös yleisön palaute näytelmästä oli myönteinen.Harmi, että näytäntöjen määrä "kenraali" mukaan lukien jäi kolmeen.

Kairalan Kyläseurassa on 90-luvulta lähtien harrastettu näyttämötoimintaa. Olen tullut laatineeksi joukon käsikirjoituksia, joita olen ohjannut pinoisnäytelmiksi ja sketsisikermiksi kyläteatteri Kairalan Köppänöiden kanssa. Kairalapäivien ohjelmistossa on ollut mm. Oppitunti Sorvalin koulussa, Moukku-Olli, Vuoto ...ssh!, Olhan eurooppalaisia (käsikirjoitus Teija Kortelaisen) Amerikanvieraan kadonnut lompakko, Rojekti ja viimisimpänä Mikä teitä vaivaa?